Unitaito, uusi apu nukkumiseen

Vihdoin, vihdoin, puolentoista vuoden työ on valmis! Unitaito-mobiilisovellus on nyt julkaistu. Parhaiden suomalaisten asiantuntijoiden ja unihäiriöistä kärsivien yhteinen projekti on ollut tuoda univalmennusta kaikkien ulottuville, ajasta ja paikasta riippumatta.

Sovellusta on testannut satakunta ihmistä, ja tulokset ovat rohkaisevia. Käyttäjät ovat kokeneet saaneensa apua nukkumiseen: oivalluksia ja ajatuksia, jotka auttavat suhtautumaan omaan uneen uudella tavalla. Yksi konsti ei auta kaikkia, mutta laajasta keinovalikoimasta jokainen löytää itselleen sopivimmat tavat oppia nukkumaan paremmin.

 

Lisää tietoa löydät osoitteesta www.unitaito.fi

 

Unitaidon pilotti pian valmis

Vuoden ensimmäiset viikot ovat kuluneet yhdessä hujauksessa. Olemme uurastaneet Unitaito-sovelluksen sisältöjen ja tekniikan parissa. Kaikki on testattava huolella ja moneen kertaan, jotta käyttökokemus olisi mahdollisimman sujuva ja jotta sisällöt olisivat kohdallaan.

Olen yhdessä asiantuntijoiden kanssa kehittänyt puhelimissa ja tietokoneissa toimivan univalmennuksen, joka kestää viisi viikkoa. On ainutlaatuista, että asiantuntijat ja potilaat (tässä tapauksessa unettomat) ovat yhdessä kehittäneet parempaan elämänhallintaan tähtäävän valmennusohjelman. Unitaito sisältää tekstejä, videoita ja äänitteitä, joiden avulla voi opetella nukkumaan paremmin.

Nyt ollaan jo niin pitkällä, että Unitaito on sovelluskauppojen (Google Play ja Apple Store) jonossa odottamassa hyväksyntää. Nämä älypuhelinsovellusten kaupat tarkistavat uudet tuotteet ennen kuin ne pääsevät kaupan ”hyllylle”.

Nyt puuttuu enää yksi vihreä valo, jotta saisimme univalmennuksen kuluttajien käsiin. Tiedän, että moni tulevista asiakkaista odottaa sitä kiihkeästi. Niin minäkin!

Jos haluat kuulla Unitaidon uutiset ensimmäisten joukossa, tilaa uutiskirjeemme. Sillä ihan pian olemme valmiit päästämään pilottikäyttäjät kokeilemaan tätä ensimmäistä mobiililaitteissa toimivaa univalmennusta. Jännittävää…

 

 

Pian sitä saa: univalmennusta

Takana on mieletön vuosi Valvomo-kirjan siivittämänä. En olisi ikinä uskonut, millaisen keskustelun ja palautevyöryn kirja sai aikaan. Olen kuluneen vuoden aikana luennoinut, kirjoittanut ja keskustellut unesta varmasti joka ikinen päivä, ja todella monenlaisilla areenoilla ja monenkirjavissa seurueissa.

Aihe on ollut todella kuuma: niin moni on kokenut unettomuuden piinan, ja niin moni haluaisi nukkua paremmin. Myös Facebook-ryhmä Nuku paremmin kasvaa joka päivä: nyt jäseniä on jo lähes 2000. Sekin kertoo  ongelman laajuudesta.

Jo kirjaa kirjoittaessani mietin, miten ihmeessä unettomille saisi apua. Olin itse kokenut, miten vaikeaa oli löytää asiantuntijaa, jolta saisi muutakin kuin unilääkereseptin. Päätin jo silloin, vuosi sitten, että yritän tehdä asialle jotain.

Lopulta löysin yhteistyökumppaneiksi professori, neurologi Markku Partisen Helsingin Uniklinikalta ja eläkeyhtiö Eteran. Uni on tärkeä osa hyvinvointia, ja Eterassa halutaan edistää suomalaisten parempaa nukkumista – ja sen myötä parempaa työkykyä ja -hyvinvointia. Jo Valvomo-kirjassa ja lukuisissa lehtijutuissa haastattelemani Markun lisäksi asiantuntijatiimiin tuli Uniklinikan kokenut unihoitaja Anne Huutoniemi. Aloimme yhdessä kehittää digitaalista palvelua, joka levittäisi hyvän unen oppeja laajalle.

Ja nyt, alkuvuodesta 2017, tuo palvelu on valmistumaisillaan. Eteran asiakkaat saavat sen käyttöönsä ensimmäisinä. Pientä esimakua löydät täältä Eteran sivulta.

Pian kuka tahansa voi – eteralaisten lisäksi – ostaa mobiilisovelluksen puhelimeensa. Koodarimme puuhaavat hiki hatussa, että saisimme palvelun pian maailmalle.

Vielä hetki pitää siis malttaa. Lupaan kertoa heti, kun sovellus on ladattavissa. Muista tilata uutiskirje (artikkelit) sivun oikeassa laidassa olevasta ruudusta, niin pysyt ajan tasalla. Olen niin innoissani, että tuskin pystyn itse nukkumaan… No, yritetään kuitenkin!

Mitä uneton kaipaa?

Olen puolisen vuotta seuraillut unikeskustelua, joka rönsyää ja laajenee koko ajan. Nuku paremmin –Facebook-ryhmässä on nyt lähes 1500 jäsentä. Joka päivä opin jotain uutta, kun kuuntelen ryhmäläisten ajatuksia.

Järjestin pari viikkoa sitten myös ensimmäisen Hyvän unen eväät –kurssin Espoossa Finnsin kartanossa. Parinkymmenen hengen porukalla vietimme leppoisan päivän uniasioita pohdiskellen. Asiantuntijoina olivat unihoitajat Anne Huutoniemi ja Anna-Mari Aronen Helsingin Uniklinikalta.

Käyn puhumassa usein muissakin unettomuuteen liittyvissä tilaisuuksissa. Niissä tuodaan usein esiin unettomien hoidon alimitoitus: etenkin lääkkeitä korvaavia hoitoja kaivattaisin paljon lisää. Usein mieleen jää pyörimään kysymys: no millaista apua unettomat sitten tarvitsisivat?

Unettomiakin on monenlaisia, ja varsinkin muihin sairauksiin liittyessään unettomuus kaipaa hyvinkin yksilöllisiä apukeinoja. Mutta kaikkia unettomia hyödyttäisivät nämä yksinkertaiset asiat:

  • Luotettava hoitosuhde. Olipa unettoman apuna lääkäri, sairaanhoitaja, psykologi tai psykiatri, hoitosuhteen pitää olla riittävän pysyvä, jotta luottamus syntyy. Omastakin kokemuksesta voin sanoa, että unilääkkeistä luopuminen on niin pelottavaa, että tukena on tarpeen olla turvallinen ammattilainen.
  • Käytännön neuvoja. Miten luoda unelle mahdollisimman hyvät olosuhteet? Mitä tehdä, kun yöllä ahdistaa? Miten päiväänsä voi muokata sellaiseksi, että se auttaa nukkumista? Joskus oivallukset ovat pieniä, joskus isoja.
  • Vertaistuki. Unettoman kokemukset voivat olla todella ahdistavia. Fyysisten ja psyykkisten oireiden kirjo on laaja. Tuntemusten jakaminen helpottaa monia. Usein helpottaa jo oivallus, että en ole tuntemusteni kanssa yksin. Siihen vertaistukiryhmä – fyysisesti tavaten tai sosiaalisen median kautta – antaa mahdollisuuden.

Näin yksinkertaisista asioista voisi rakentua unettomuuden hyvä hoitomalli. Miten se käytännössä toteutetaan, on toinen asia. Onneksi unettomuuden hoidosta puhutaan nyt paljon, ja monella taholla varmasti pohditaan myös, miten uusi käypä hoito -suositus saadaan toteutetuksi.

 

Uneton on lääkärille haastava potilas

Viime viikolla pidettiin jokavuotiset Lääkäripäivät. Torstaiaamupäivän aiheena oli unettomuuden hoito, ja se kokosi ison salin täyteen kuulijoita. Nimekäs puhujakaarti käsitteli alustuksissaan muun muassa unettomuuden uutta Käypä hoito -suositusta, ajankohtaisia asioita lääkehoidosta ja unettoman ajokykyä.

Olin mukana toimittajana, koska olen jälleen kerran tekemässä juttua tästä tutusta aiheesta. Sain paljon uutta tietoa ja tulin samalla miettineeksi, millainen uneton potilas on lääkärin kannalta. Kun yli puoli miljoonaa suomalaista kärsii pitkittyneestä unettomuudesta, meitä univammaisia riittää varmasti jokaisen terveyskeskus- ja työterveyslääkärin vastaanotolle.

Unen mekanismeista alkaa olla paljon tietoa. Näyttää siltä, että uni vaikuttaa lähes kaikkeen, ja melkein kaikki vaikuttaa uneen. Kun unettomuutta valittava potilas sitten pyytää apua lääkäriltä, pitäisikö lääkärin siinä 15–30 minuuttia kestävällä vastaanottoajalla saada kuntoon potilaan koko elämä? Sillä sitähän potilas odottaa, ehkä aika epärealistisesti, että lääkäri kykenisi hetkessä ratkaisemaan kuukausia tai vuosia vaivanneen unihäiriön.

Lääkäri ehtii ensimmäisellä käynnillä kysellä potilaan tärkeimmät taustatiedot, tarkistaa yleisen terveydentilan ja pyytää ehkä pitämään unipäiväkirjaa. Seuraavan ajan potilas saa parhaimmillaan kymmenen, pahimmillaan 60 päivän päästä. Mutta mitä tehdä uutta aikaa odottaessaan? Houkutella unta ja toivoa parasta?

Potilas saattaa suoraan pyytää unilääkettä, tai lääkäri saattaa ehdottaa sitä. Ahdistuneen, unettomuuden vuoksi ehkä työkyvyttömän potilaan pitää saada apua. Potilas lähtee vastaanotolta unilääkeresepti kourassaan.

Suomessa varsinaisia unilääkkeitä syö noin 300 000 potilasta. Lisäksi muita lääkkeitä, kuten masennus- ja psykoosilääkkeitä sekä antihistamiineja, käytetään niiden väsyttävän vaikutuksen vuoksi, mutta ne eivät näy tässä tilastossa.

Unilääkkeiden haitoista on paljon uutta tietoa. Joidenkin vaikutusaika onkin pidempi kuin on aiemmin luultu. Riipuvuusriskit tiedostetaan entistä paremmin. Uusimpien tutkimusten mukaan unilääkkeiden pitkäaikaisesta käytöstä on enemmmän haittaa kuin hyötyä.

Uusittu Käypä hoito -suositus linjaa vahvasti käyttämään unettomuuden hoidossa lääkkeettömiä keinoja eli kognitiivis-behavioraalisia menetelmiä. Niitä on kuitenkin tarjolla vain siellä täällä. Jos lääkärillä ei ole omassa tiimissään unenhuoltoon koulutettua hoitajaa, mitä muita vaihtoehtoja lääkärillä on kuin kirjoittaa unilääkeresepti?

Kun unettomuuden kokemuksesta kertova Valvomo-kirjani (Otava) ilmestyi tammikuun alussa, olen ollut monessa mediassa. Jostain syystä otsikoihin näytetään mieluiten nostavan unilääkkeet ja 25 vuoden piina. Myös sellaisia tulkintoja on näkynyt, että jouduin kamppailemaan ”ilman apua” tai että ”yksikään lääkäri ei kysynyt syytä”.

Noin yksinkertainen tarina ei kuitenkaan ole. On totta, että söin unilääkkeitä 25 vuoden ajan säännöllisen epäsäännöllisesti. Mutta olen sekä hakenut että saanut apua, ja ensiksi nimenomaan lääkäreiltä. Monet lääkärit ovat auttanut minua kaikin käytettävissä olevin keinoin. Eivät ehkä ole kovin syvällisesti pureutuneet unettomuuden syihin, mutta pyrkineet löytämään parhaat mahdollisen avun.

On turhaa rakentaa tässäkään asiassa poteroita potilaiden, lääkäreiden ja muita hoitomuotoja edustavien tahojen välille. On yksioikoista demonisoida lääkkeitä, ja turhaa kuvitella, että unettomuuden ongelmaan olisi yksi, yleispätevä ratkaisu. Asia ei ole mustavalkoinen, eikä sama hoito tepsi kaikille. Toivottavasti vaihtoehtoja on tulevaisuudessa enemmän. Lääkkeitä ja ei-lääkkeitä.

 

Sinäkin siis?

Kuluneen viikon aikana olen kirjoittanut satoja ja satoja vastauksia viesteihin, joita alkoi tulvia erityisesti Helsingin Sanomien julkaiseman   haastatteluni jälkeen. Tiesin kyllä, että unettomuus kiinnostaa ja että se on yleinen vaiva. Silti kontaktien määrä yllätti. Oikeastaan se järkytti.

Olen saanut lukea riipaisevia kertomuksia siitä, miten kymmeniä vuosia jatkunut unettomuus on vienyt itsetunnon, elämänhalun ja työkyvyn. Moni sanoo, ettei kehtaa puhua työkavereille tai tuttaville ongelmansa syvyydesta. Yhtä moni on kertonut kokemuksiaan siitä, miten unettomutta vähätellään. ”Pää tyynyyn vaan, kyllä sitä sitten lopulta nukkuu”, kuulee sanottavan. Ja kun tarpeeksi monta kertaa huomaa, ettei tule oikeasti kuulluksi, lakkaa puhumasta.

Itsekin median ammattilaisena olen seurannut tarkasti, mitä unesta kirjoitetaan. Ja kyllähän siitä kirjoitetaan, todella paljon. Aikakaus- ja sanomalehdissä sekä sähköisissä medioissa on säännöllisesti juttuja nukkumisen tärkeydestä ja vinkkejä paremman unen saantiin. Miksi sitten unettomista tuntuu, ettei asiasta puhuta tarpeeksi?

Ehkä siksi, että harvoin kysytään unettomilta itseltään, miltä heistä tuntuu. Ehkä siksi reaktio oli niin vahva, kun kerroin oman kokemukseni: kuin kuohujuomapullosta olisi otettu korkki pois. ”Kuin olisin lukenut omasta elämästäni”, ”vihdoinkin joku kertoo, mitä se oikeasti on”, ”luin tarinaasi silmät kyynelissä”.

Nuku paremmin –keskusteluryhmään on tulvinut uusia jäseniä, lähes sata joka päivä. Melkein jokainen kommentoi: vihdoinkin löysin kaltaisiani. On ollut riemastuttavaa ja liikuttavaa lukea keskusteluja, jotka kuulostavat samalta kuin kauan toisiltaan hukassa olleiden jälleennäkemiset. ”Sinäkin siis?”

Välilllä Valvomo-kirjaa kirjoittessani mietin, onkohan tässä mitään järkeä. Kiinnostaako  ketään, mitä minä yksinäni yöllä mietin? Jo näiden muutamien päivien kokemus vahvistaa: oli siinä.

 

Mikset ole kertonut?

Kun kirjoitin Valvomo-kirjan, omakohtaisen tarinan unettomuudesta, sain kuulla monilta käsikirjoituksen ennakkoon lukeneilta kommentin: ”Miksi et ole kertonut? Miksi et koskaan sanonut, millaisia kärsimyksiä valvominen on aiheuttanut?”

Kirjoitusprosessin aikana taisin hämmästyä sitä itsekin. Että tällaistako elämäni tosiaan on ollut? Kun kokemukset kirjoitaa sanoiksi ja lauseiksi, näkee itsekin selvemmin ja syvemmälle.

Kirjoitusprosessi opetti minua myös ymmärtämään itseäni. Ei unettomuudesta halua koko ajan puhua. Ei siltikään, vaikka se jäytää jaksamista ja vie elämästä mehut, joskus ihan viimeiseen tippaan saakka. Siitä ei kerta kaikkiaan jaksa puhua, ei aina edes läheisimmille ihmisille.

© M. Suurmunne
© M. Suurmunne

Yön surkeimmat hetket, pelottavimmat peikot ja ahdistuneimmat huokaukset peittyvät päivän touhuihin. Päivänvalossa huolet asettuvat taas oikeisiin mittasuhteisiinsa. Möröt kaikkoavat, epämääräiset pelot saavat nimen ja niihin löytyy ratkaisuja. Päivällä asiat ovat ihan toisin.

Siksi yöasioista ei tule päivällä puhutuksi. Sitä vain menee ja tekee ja selviytyy – jälleen kerran, vaikka unenpuute kirvelee silmissä, vaikka aivoissa on tahmaa ja vaikka hienomotoriikka on ihan hukassa.

Sillä aina sitä myös toivoo, että seuraava yö olisi parempi. Että nyt kolmen, neljän tai kymmenen huonosti nukutun yön jälkeen seuraisi yksi parempi. Aina uudelleen toivoo, että olisi yhtäkkiä oppinut nukkumaan.

Herkkää unta

Hiljattain Helsingin Sanomissa puhuttiin herkkäunisista. Kerrottiin unettomista, jotka ovat esimerkiksi äänille erityisen herkkiä.

Professori, unitutkija Markku Partinen Helsigin Uniklinikalta kertoo, että herkästi ääniin reagoivat ovat usein kuin jatkuvassa yliviritystilassa. Aivot valmiina toimimaan, koko keho ikään kuin jatkuvassa hälytysvalmiudessa.

Kuulostaako tutulta? Minusta kuulostaa. Juuri tuolta tuntuu, kun yöllä valvoo ja kuulee jokaisen risahduksen, tulipa se oven takaa tai omasta päästä. Silloin aivot käyvät ylikierroksilla, ja rauhoittumisesta ei tule mitään.

Syynä tähän saattaa olla erityisellä intensiteetillä toimiva dopamiiniaineenvaihdunta. Dopamiini on aivojen välittäjäaine, joka liittyy muun muassa stressin ja tunteiden säätelyyn sekä mielihyvän kokemuksiin.

Herkkyys aistimuksille ei ole sairaus vaan ominaisuus, joka voi lisätä luovuutta ja herkkyyttä. Yöllä herkkyys kuitenkin saattaa aiheuttaa heräilyä, joka altistaa univajeelle. Unenpuute ei ole hyväksi, mutta unentarve on kuitenkin yksilöllistä. Toiset pärjäävät kuuden tunnin yöunella, toiset tarvitsevat kymmenen herätäkseen virkeänä päivään.

On esitetty teorioita, joiden mukaan herkkäunisuus olisi ollut ihmisen evoluutiohistoriassa arvokas ominaisuus eloonjäämisen kannalta. Herkkäuninen on hyvä leijonavahti, sillä hän herää pelkkään vaaran aavistukseen.

Ja sitten se luovuus: ”Tällaisella ihmisellä on hoksottimet herkässä: hän havaitsee ympäristön tapahtumia paremmin kuin muut. Hän on myös idearikas sekä luova ja huomaa rivien välistä asioita, joita toiset eivät välttämättä huomaa”, sanoo unitutkija Markku Partinen.

Helsingin Sanomien juttu herkkäunisista

Miten unettomia hoidetaan?

Joulukuussa tapahtui unettomuuden hoidossa iso muutos. Silloin tuli voimaan päivitetty Käypä hoito -suositus. Se on asiantuntijatyöryhmän laatima linjanveto, joka ohjaa lääkäreitä ja hoitajia heidän työssään.  Saman tyyppisiä suosituksia laaditaan jatkuvasti erilaisien sairauksien hoidosta.

Uudessa hoitosuosituksessa korostuvat unettomuuden lääkkeettömät hoitomenetelmät. Uutta on myös se, että unettomuus luokitellaan nyt ensimmäistä kertaa itsenäiseksi sairaudeksi.

Äkkiseltään nämä eivät ehkä kuulosta suurilta muutoksilta. Mutta ne ovat. Työryhmä on keskustellut linjauksista ja hionut sanamuotoja jopa vuosien ajan. Nyt työ on tältä erää valmis – kunnes sitä taas jonain päivänä on tarvetta muuttaa.

Hoitosuositukset muuttuvat, koska tieto lisääntyy. Esimerkiksi unettomuuden haitoista on saatu viime vuosina paljon uutta tietoa. ”Pitkäkestoinen unettomuus suurentaa monien sairauksien ja tapaturmien riskiä, heikentää toimintakykyä ja huonontaa elämänlaatua”, Käypä hoito -suosituksessa todetaan.

Myös unilääkkeiden käytössä linjaus on muuttunut aiempaan, vuonna 2008 julkaistuun ohjeeseen verrattuna. ”Unilääkkeet pidentävät mutta myös keventävät yöunta. Muun muassa kaikki bentsodiatsepiinit ja niiden kaltaiset lääkkeet vähentävät elimistölle tärkeiden syvän unen ja REM-unen määrää, ja niistä on raportoitu muitakin merkittäviä haittavaikutuksia”, suosituksessa todetaan.

Suositus on niin tuore, että en ole nähnyt sitä kommentoitavan vielä missään julkisesti. Keskustelua herää varmaankin siitä, miten suositusta käytännössä noudatetaan. Lääkkeetöntä hoitoa eli kognitiivis-behavioraalisia terapiamenetelmiä (CBT) on saatavilla vain siellä täällä. Terveyskeskukset ja työterveysasemat tuskin pystyvät ainakaan heti vastaamaan haasteeseen, vaikka unikoulut ja unenhuoltokurssit lisääntyvätkin koko ajan.

On hienoa, että unettomuuden hoidossa on nyt käytössä uusin mahdollinen tieto. Ja sekin on hyvä, että univajeen haittoihin suhtaudutaan nyt entistä vakavammin. Silloin on toivoa, että yhä useampi uneton saa kaipaamaansa apua ja että myös sairauden syyt selvitetään entistä tarkemmin.

Unettomuuden koko Käypä hoito -suositus löytyy täältä.

Miljoonan unettoman tarina

Taaperran talvipimeää katua pitkin kuten kaikki muutkin töihin menijät, kiedon huivia tiukemmin kaulaan ja väistelen autojen roiskuttamaa kuraa. Väsyttää. Nukuttaa. Katselen vastaantulijoita ja ajattelen: joka kolmas heistä (siis meistä) on nukkunut liian vähän.

Ajoittaisesta unettomuudesta kärsii noin 40 prosenttia suomalaisista aikuisista. Se tarkoittaa, että yli miljoona jalakulkijaa, autoilijaa, junassa istujaa, bussia odottavaa ihmistä on nukkunut liian vähän. Kroonisesta, vähintään kolme kertaa viikossa vaivaavasta unettomuudesta kärsii noin 12 prosenttia suomalaisista.

Katselen vastaantulijoita, heidän harmaita kasvojajaan, mustia toppatakkejaan ja kiireistä vaellustaan. Vain lapset jaksavat iloita yöllä sataneesta ohuesta lumenriitteestä. Aikuisista harva jaksaa bussissa jutella, lähes kaikki räpeltävät vaiteliaina kännyköitään.

Unettomuus on lisääntynyt erityisesti työssäkäyvillä aikuisilla, ja naiset kärsivät siitä useammin kuin miehet. Varsinkin talviaikaan unenpuutteen vaikutukset tuntuvat niin kehon kuin mielen tahmeutena. Liikuntaharrastuksiin lähteminen laiskottaa, tekee mieli syödä makeaa ja aamulla väsyttää. Mutta aamuyöstä, silloin kun haluaisi nukkua, silloin vasta valvottaa.

Unenpuutteen ikävistä seurauksista on paljon uutta tietoa. Yhä useampi meistä tietää, että unelle pitäisi antaa riittävästi aikaa. Mutta entä jos ei nukuta? Jos kello 3:47 havahtuu työajatuksiin ja tietää, että tämä yö oli tässä. Stressi on yleisin syy niinsanottuun toiminnalliseen unettomuuteen, joka puolestaan on yleisin unettomuuden laji.

Olin hiljattain seuruessa, jossa oli enemmistö suomalaisia mutta mukana oli myös yksi kiinalainen, yksi kroatialainen, yksi saksalainen ja yksi brasilialainen. Kerroin heille, että juuri sinä päivänä unettomuudesta kertova kirjani Valvomo – kuinka uneton oppi nukkumaan oli lähtenyt painoon.

Meillä sukeutui keskustelu unettomuudesta. Miksi se on niin yleistä? Joidenkin tutkimusten mukaan suomalaiset kärsivät vaivasta enemmän kuin muut.

Miksi suomalaiset valvovat, joku kysyi. Kerroin, että yleisin syy työikäisten unettomuuteen on stressi. Huolestuneisuus valvottaa meitä öisin.

Silloin brasilialainen nainen avasi suunsa.

– Stressi? Siis MISTÄ te suomalaiset stressaatte? Teillä ei ole – nainen laski sormillaan – saasteita, ei liikenneruuhkia, ei hulluja ampujia pitkin katua. Miksi teillä olisi stressiä? hän kysyi.

Niin, miksi?